I viikko: ”Reunasta kii”

Edessä on pino tekstiä, josta pitäisi muodostaa esitys. Aikaa on vajaat seitsemän viikkoa. Taitavat teatterin ammattilaiset ja lahjakkaat näyttelijäopiskelijat kokoontuvat ideoimaan. On tärkeää keskustella tulkinnoista, joita tekstin tapahtumat ja henkilöhahmot herättävät, jotta näytelmän maailma ja kohtausten sisällöt saadaan ajatuksen tasolla yhtenäiseksi. Ideat kumpuilevat vapaasti, ja jokaisesta niistä voisi lähteä rakentamaan mitä erilaisimpia maailmoja. Runsaudenpula vaanii nurkan takana.

”Otetaan reunasta kii”, sanoo Yrjö Juhani. Minkään ei tarvitse vielä olla oikein, kyse on vain aloittamisesta. Ensimmäisten lukuharjoitusten ja roolijaon jälkeen porukka painuu nöyrästi teatterimontun pohjalle. Skenografi Samuli selittää keskustelujen pohjalta suunnittelemiaan tilan käyttöön liittyviä ratkaisuja. Monttua tullaan hyödyntämään siltä osin hyvin monimuotoisesti. Lavasteet tulevat olemaan siirreltäviä, ja tilavaikutelmat muuntuvia. Keskeisenä korostuu myös jako yliseen ja aliseen maailmaan.

Kun yksi palikka on paikallaan, voidaan sen päälle alkaa kokoamaan muitakin. Näyttelijät tulevat olemaan näyttämöllä koko esityksen ajan. Ari harjoituttaa porukalle asemointeja suhteessa tilaan, ja kokeilut herättävät jälleen uusia mahdollisuuksia ja luovia ratkaisuja erilaisten tilavaikutelmien, kohtausten sävyjen ja hahmojen välisten jännitteiden esiin nostamiseksi. Vaihtoehtojen kimpoillessa ilmassa myös konkreettisen tarpeiston suhteen liikutaan vielä mielikuvien varassa. Osa toteutuksesta tulee kenties lopullisessakin versiossa perustumaan mielikuvien ruumiillistamisen teatterileikkiin: ”Tää olis nyt toi.”

Teatteriesityksen muodostumisprosessin avoimuuden voi nähdä linkittyvän osittain nykypäivän tapaan hahmottaa maailmaa. Globalisoituva ja virtualisoituva maailma on pullollaan erilaisia päällekkäisiä vaihtoehtoja, mutta yksilö näkee vain sen, minkä hän kokee omalla kohdallaan mielenkiintoiseksi ja tarpeelliseksi juuri sillä hetkellä. Jerusalemin tanssissa katsoja saa samalla tavalla valita ja kokea teatteriesityksestä itseään kiinnostavimmat ihmeet. Tärkeintä on vain keskittyä, sillä mitä tahansa voi nähdä tapahtuvan.

Ensimmäisen viikon motto:

”Reunasta kii” on alkujaan siteeraus Kati Lukalta, joka toimi lavastajana Jerusalemin tanssin kantaesityksessä Oulun kaupunginteatterissa vuonna 1990. Ajatus on jo sinänsä mitä tahansa työtaakkaa keventävä ja rimakauhua helpottava. Valmista ei tarvitse tehdä, jostain on vain aloitettava. Aloittaminen on keskittymistä ja virittymistä, oikeat ratkaisut löytyvät tekemällä, ja valmiiksi tullaan vasta näiden vaikutuksesta.