Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelman eli Nätyn 3. vuosikurssin oppilaat harjoittelevat tänä syksynä Jerusalemin tanssi -näytelmää Yrjö Juhani Renvallin ohjauksessa. Jerusalemin tanssi on Ilpo Tuomarilan 1990 kirjoittama näytelmä, joka perustuu korpelalaisuuteen, 1920–1930 -luvuilla Pohjois-Ruotsin ja Suomen Torniojokilaakson alueella vaikuttaneeseen herätysliikkeeseen.

perjantai 27. syyskuuta 2013

V viikko: Jännittävää ritinää



Pukukin voi puhutella. Nätyn opiskelijat perehtyvät rooliasun saloihin Puku vastanäyttelijänä -kurssilla vierailevan pukusuunnittelija Pirjo Valisen siivittämänä. Valinen on toiminut Oulun kaupunginteatterissa vuodesta 1977 ja saanut urallaan tunnustusta, kuten Valtion näyttämötaidepalkinnon vuonna 2006. Valiselle näyttämöllinen esitys on aina kokonaistaideteos, jolloin tiukka rajanveto esimerkiksi puvustuksen ja lavastuksen välillä on tarpeeton. Visuaalisuutta ajatellen Valinen on kehitellyt ja käyttänyt puvuissa usein niille epätyypillisiä materiaaleja, kuten erilaisia paperilaatuja. Arkinen paperi muuttuu poikkeuksellisessa käytössä epätodelliseksi, synnyttäen vahvoja illuusioita. Valisen mukaan teatteripuku onkin parhaimmillaan pelkkää bluffia. 
Visuaalisuuden lisäksi Valinen korostaa pukuun liittyvän kokemuksen merkitystä. Keskeistä on se, miltä puku tuntuu näyttelijän päällä, minkä tunnetilan se virittää näyttelijässä ja mitä kehollisia impulsseja se synnyttää. Valinen hahmottaa teatterin laajasti ottaen läsnäolon taiteena, sillä kohtaaminen tapahtuu juuri aistien tasolla. Aistikokemiselle herkistymisen myötä tulemme väistämättä tietoisiksi tämänhetkisyydestä, mikä voi koskea paitsi esiintyjiä, myös katsojia.

Valisen mukaan pukusuunnittelijan tehtävänä on suunnitella näyttelijälle uusi olemus, näyttelijä puolestaan antaa puvulle sielun ja herättää sen eloon. Puku vastanäyttelijänä -kurssin tavoitteena onkin perehdyttää näyttelijäopiskelijat ajattelemaan pukua yhtenä työkaluna. Renvallin mukaan roolivaate voi haastaa näyttelijän samalla tavoin kuin ohjaaja tai vastanäyttelijä. Rooliasuun ei mennä piiloon, vaan näyttelijän tulee itse tietää omien työkalujensa mahdollisuudet ja ulottuvuudet. Tämän on kuitenkin tunnettava oma kehonsa ja sen ilmaisumahdollisuudet ennen kuin puvustuksella pelaaminen muuttuu kiinnostavaksi. Kyse on vastavuoroisuudesta suhteessa kaikkiin näyttämölle vietyihin elementteihin.

Jerusalemin tanssissa puvustuksesta vastaa Nätyn pukusuunnittelija Tiina Helin. Pukusuunnittelijan työkenttä Nätyllä on laaja, kattaen puvuston, pukuvaraston ja ateljeen. Käytännössä hommiin kuuluu taiteellisen suunnittelutyön lisäksi pukujen valmistus, huolto ja tarvittaessa lainaus sekä ompelimon laitteiden ja materiaalien hankinta. Tiina vastaa usein myös maskeerausvälineistä ja tarpeistosta. Koska puvustamossa ei ole muuta vakituista henkilökuntaa, työskentely on välillä yksinäistä. Valisen vierailu onkin tervetullut myös Tiinalle, sillä ajatusten jakaminen pitkän uran tehneen oman alan ja ammattilaisen kanssa on aina hedelmällistä. Valisen taiteellinen kiinnostus paperiin pukumateriaalina on lisännyt myös Tiinan inspiraatiota erilaisten materiaalien ja valmistusmenetelmien kokeiluihin.

Kuva: Aaltonen, Hakalisto, Kiviniemi, Rinne
Tiina näkee puvun merkityksen näytelmälle ja näyttelijälle suurena. Parhaimmillaan näyttelijän, pukusuunnittelijan ja muun työryhmän välillä on tiivis ajatustenvaihto jo roolihahmoja luotaessa, sillä päätös rooliasuista syntyy yhteisen keskustelun sekä tietysti ohjaajan näkemyksen perustalta.  Puvut saavat olla myös suunnittelijansa näköisiä, mutta näyttelijän on kuitenkin kyettävä näyttelemään niissä jäämättä roolivaatteen vangiksi. Jerusalemin tanssin puvustuksessa Tiinan visiona ovat toimineet pienen kylän ihmiset ja ”suomalaiset satuhäät” -tunnelma. Visuaalisena ajatuksena kiehtovat monen päivän festivaaliputket sekä retkiestetiikka sadetakkeineen, kumisaappaineen, matkatavaroineen ja muovikasseineen. Läsnä ovat jollain tasolla myös nykyaika sekä uskonnollisuus. Värimaailma on vaalea, jotta voimakkaat valot pääsevät oikeuksiinsa ja voivat vaihtaa näyttämöllä luodun todellisuuden nopeasti tunnelmasta toiseen.


P.s. Puvut on hyvä ottaa käyttöön mahdollisimman varhaisessa vaiheessa harjoitusprosessia. Lavastaja, pukusuunnittelija ja taiteiden tohtori Reija Hirvikoski lainaa näyttelijä-ohjaaja Yoshi Oidaa, jonka mukaan harjoitus ei koskaan ole arkitodellisuuden jatke. Harjoituksissa etsitään arkitodellisesta poikkeavaa esityksen todellisuutta, ja harjoitusvaate havainnollistaa tämän eron. Mitä varhaisemmassa vaiheessa puku saadaan työvälineeksi, sitä enemmän sillä on annettavaa myös näyttelijälle, työryhmälle ja lopulliselle esitykselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti