Mikä
voisi olla Jerusalemin tanssin
keskeinen teema? Hurmoksellisuus on aihepiirinä laaja, ja rikas näytelmäteksti
tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia erilaisiin dramatisointeihin. Tuomarilan
näytelmä perustuu Bengt Pohjasen kirjoittamiin romaaneihin Kristalliarkki, Korpelan
enkelit ja Kolmen kyynärän jumala, joissa
Pohjanen yhdistää maagisia elementtejä muuten realistiseen kuvaukseen ja
kerrontaan. Renvallin pyrkimyksenä on tarkastella samansuuntaisesti arjen ja
pyhän kontrastia ja törmäyspintaa. Korpelalaisten arkinen elämä täyttyi
absurdin käänteen odotuksesta; profetian mukaan kristalliarkki tulisi tiettynä
päivänä kuljettamaan valitun joukon Palestiinaan. Lähtökohtaisesti keskiöön
nousee hurmoksellisuuden ja hulluuden välinen rajapinta.
Yleisesti
ottaen hurmoksellisuuden voi nähdä perustuvan kokemukseen käänteentekevästä
muutoksesta, jolloin se voi liittyä mihin tahansa kumoukselliseen toimintaan.
Mitä tapahtuu, kun kriittinen harkinta sumenee ja ohjakset luovutetaan jollekin
suuremmalle voimalle? Mikä hurmoksellisessa heittäytymisessä on henkilökohtaisen
uskon ja tahdon vaikutusta, mikä puolestaan yhteisöllisen suggestion tulosta? Entä
mikä ilmiössä on universaalia, ja kuinka paljon ympäröivät olosuhteet
vaikuttavat toimintatapoihin? Voisi kysyä myös, miksi koko touhu on ylipäätään
meille tarpeellista. Aihepiiri herättää liudan kysymyksiä, joihin ei liene
yksiselitteisiä vastauksia.
Renvallin
lähestymistapa on teemaan sopien kokonaisvaltainen. Käytännön tason ohjenuorana
toimii kokemuksellisuus ja moniaistisuus. Vaikka näytelmä toteutetaan
puheteatterina, teksti ei toimi keskeisenä merkityksiä kantavana elementtinä.
Liike ja fyysisyys, äänimaailma, puvustus sekä lavastus muodostavat merkityksiä
vähintäänkin yhtä voimakkaasti. Esityksessä tulee korostumaan erityisesti
visuaalisuus ja auditiivisuus, joten luvassa on varsin kokonaisvaltaista tykitystä
myös katsojalle. Seuraan tässä blogissa esityksen muotoutumista vaihe vaiheelta,
pohdiskellen ääneen matkan aikana heränneitä kysymyksiä ja oivalluksia.
 |
| Kuva: Elias Lahtinen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti